Dieetti Fitness Vlogi

It’s alive – eka video kohti kisoja!

Nyt on ensimmäinen kohti kisoja -sarjan video julki!

Tähtäimessä tälle syksylle on ainakin Kotka Fitness Cup, joka on ensimmäistä kertaa kisaavien SM-kisa. Se pidetään nyt ensimmäistä kertaa ja on jo 19.9. Kotkassa.

Pääkisani on Nordic Fitness Expo 10.-11.lokakuuta, ja se pidetään tänä vuonna Turussa.

Näiden lisäksi olisi mahdollista kisata vielä kolmannessa kotimaan kisassa, eli Ideapark Cupissa 26.9., mutta siihen osallistumisesta en ole vielä päättänyt.

Minusta on tosi kiva, että yhtenä kilpailukautena on mahdollista kisata jopa kolmessa kisassa, eikä laskea kaikkea vain yhden kisan varaan. En ole vielä ilmoittautunut yhteenkään kisaan, joten vielä ehtii miettiä asiaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että kunto saadaan sellaiseksi, että lavalle kannattaa nousta.

Ensimmäisessä osassa ei kuitenkaan vielä mietitä noita asioita.. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *